Ninkeain luostarin isät Zaharias, Elia, Georgios ja Nikodemos viettivät joulun ja teofanian juhlien välisiä paastottomia päiviä monasterin muurin ulkopuolella. Tapansa mukaan he paistoivat nuotiolla keppien nenässä vaahtokarkkeja, joita abba Zaharias oli tuonut Aleksandrian markkinoilta. Heidän omatuntonsa ei ollut kaikin puolin puhdas, olihan kyseessä kuitenkin aika lailla hekkumallisesta nautinnosta.
Yht´äkkiä pimeydestä ilmestyi suuresti kunnioitettu abba Allosavros, puhtaasta kilvoittelusta tunnettu hengellinen opettaja. – Rauha teille, isät, lausui abba Allosavros lempeästi. Isät tunkivat kiireessä vaahtokarkkikepit aavikon hiekkaan, paitsi abba Nikodemos, joka istui hehkuvan kepin päälle.
Abba Allosavros ei ollut huomaavinaan nuorempien isien temppua.
Häkeltyneet isät keksivät pyytää yhdestä suusta: – Isä, sano pelastuksen sana. Abba Allosavros vastasi nöyrästi: – Minun tietoni ovat vähäiset, joten kysynkin teiltä, muistatteko, mitä sanaa isät kertoivat paholaisen rakastavan? Isät ilahtuivat, koska tiesivät vastauksen: – Huomenna!, he mylväisivät yhteen ääneen.
– Oikein, entä toinen samanveroinen? – Emme tiedä…, Vastasivat isät. – 'Ylihuomenna' on yhtä vaarallinen. Isät olivat rakentumaisillaan hengellisesti, kun joukon nuorin, abba Nikodemos lausui: – Onko 'ensiviikollakin' paholaiselle mieleen?
Isien kasvot punastuivat myötähäpeästä ja he toivoivat vajoavansa saman tien lentohiekkaan.
Abba Allosavros loi lempeän katseen punastuneisiin isiin ja lausui: –Isät, kasvakaa abba Nikodemoksen kaltaisiksi – Hänen viittansa on tulessa ja lieskat nuolevat jo hänen partaansa, mutta edelleenkin hän on kiinnostunut vain hengellisistä asioista.
Isät jatkoivat hengellistä rakentumistaan - sammutettuaan ensin abba Nikodemoksen viitan ja parran.
