Omien hyveiden tunnustamisen toimitus

Mooseksen Vaskikäärmeen luostarissa vaikutti maineikas ja hyveistään kuulu rippi-isä, abba Nikodemos. Hänen luonaan kävivät kaikki luostarin isät ja veljet tunnustamassa syntinsä ja tulivatpa hänelle katumusta tekemään satunnaiset pyhiinvaeltajatkin. Abba Nikodemoksen oli pitänyt näinä kaikkina vuosina aidosti nöyränä hänen häpeällinen nuoruudensyntinsä. Hän oli nimittäin seminaariaikoinaan saanut sakramenttiopin tentin läpi ainoastaan siitä syystä että hänen edessään oli sattunut kokeen aikana istumaan tietopuolisuudestaan ja lahjakkuudestaan tunnettu abba Georgios. Hikisenä ja häpeästä punaisena hän oli onnistunut erityisen tähän tilanteeseen kehittämänsä lunttauspeilijärjestelmän avulla kopioimaan oikeat vastaukset abba Georgioksen koepaperista. Tästä tempusta ei abba Nikodemos ollut ylpeä. Mutta päästötodistuksen hän siitä sai.

Jumala käyttää kuitenkin alttiiden sielujen taidot, tiedot ja lahjat haluamallaan tavalla ja siksi pitkällisen kilvoittelun jälkeen abba Nikodemoksesta tuli kuin tulikin tavallista parempi rippi-isä. Joulupaastosta lähtien abba Nikodemos oli kulkenut allapäin ja vastaillut hajamielisesti isien ja veljien kysymyksiin. Selvästikin häntä painoi huoli, josta hän ei voinut oikeastaan puhua kenellekään. Sillä tavalla taitavinkin rippi-isä on yksin. Ongelma oli nimittäin siinä, että isät ja veljet olivat unohtaneet katumuksen sakramentin perimmäisen tarkoituksen: Omien syntien tunnustamisen ja niiden katumisen. Katumuksen mysteerissä olennaista on löytää synneistä oma osallisuus ja siten pyrkiä sitten tekemään omaa parannusta. Isät ja veljet olivat entistä enemmän kertoneet katumuksen sakramentissa hengellisistä urotöistään, kiusausten voittamisistaan, himojensa kukistamisista, paastojen paastoista omissa keljoissaan ja vieläpä siihen päälle arvostelleet muiden veljien ja isien toimintaa.

Abba Nikodemos ajatteli: –Voi, isät ja veljet ovat alkaneet kuulostaa Raamatun fariseuksilta, kun pyrkimys pitäisi olla nöyrän publikaanin esikuvaan.

Abba Nikodemos kiiruhti myös ajattelemaan: –Tässä on varmasti minunkin syytäni, en ole opettanut rippilapsiani oikean katumuksen malliin.

Jo reilusti ennen suurta ja pyhää paastoa abba Nikodemos alkoi rukoilla ja paastota ja pyytää Jumalalta neuvoa ja merkkiä, kuinka saisi herätettyä veljestön oikeanlaiseen katumuksen mielialaan. Viikot kuluivat ja paaston valmistussunnuntait olivat hiipumassa loppuun. Silloin abba Nikodemos keksi! Jospa vastakohtien psykologia toisi avun! Hän arveli että pieni vilunkipeli ei aiheuttaisi sieluille vahinkoa, jos vain juoni onnistuisi. Niinpä puhtaana maanantaina abba Nikodemos juhlallisen näköisenä kaivoi veljestön edessä viittansa taskusta arvovaltaisen asiakirjan. –Isät, veljet! Kristusta rakastavat esipaimenemme ovat pitäneet piispainkokouksen ja tulleet kirkollishallituksen tekemän tutkimuksen mukaisesti siihen tulokseen että synnit ovat kirkkomme jäsenistöllä ja erityisessä määrin luostareissa kilvoittelevien parissa ratkaisevasti vähentyneet. Tästä syystä piispainkokous katsoo tarpeelliseksi määrätä koekäyttöön uuden pyhän toimituksen, jonka perusajatuksena on kirkonjäsenen a) Omien hyveiden ja onnistumisten luettelu rippi-isälle sekä b) Muiden ihmisten syntien kertominen ja niiden tuomitseminen rippi-isän edessä. Toimitusta kutsutaan ”Omien hyveiden tunnustamisen toimitukseksi” Piispainkokous aloittaa uuden toimituksen kokeilemisen Mooseksen Vaskikäärmeen luostarista, jossa heidän käsityksensä mukaisesti syntejä on varsin vähäisesti.

Viimeinen lause sai monet isät ja veljet toivottamaan spontaanisti monia vuosia maailman parhaimmille esipaimenille. Yksi jos toinen röyhisteli rintaansa kun sai olla nostamassa omalla panoksellaan näin maineikkaan luostarin arvoa. Viekas abba Nikodemos vilautti vielä veljestölle piispainkokouksen kirjettä ja lisäsi kunnioittavalla äänellä –Leimat näkyvät olevan oikeanlaiset ja esipaimenten nimikirjoitukset alla – Totella pitää!

Abba Nikodemos arvasi että hänellä olisi edessään elämänsä kovin haaste tai ainakin yhtä kova kuin sakramenttiopin loppukoe! Siksi hän toimitti tavallista pidemmät rukoushetket ”Työhön ryhdyttäessä” ja ”Ahdistuksen aikana”. Hyveiden tunnustamisen toimitukset kestivät lähes tauotta kolme viikkoa. Isät ja veljet kertoivat toimituksessa sydämen kyllyydestä omista hengellisen elämän urotöistään. Ei ollut sitä hyveiden porrasta, jota kilvoittelija ei olisi tiellään noussut. Muiden tekimistä vääryyksistä, loukkauksista ja epäoikeudenmukaisuuksista ei ollut tulla loppua. Useimmat tunnustajat joutuivat monesti keskeyttämään ”rippinsä” kun ääni murtui ja kyyneleet kastelivat parran. Abba Nikodemos nyökytteli ja sanoi vain –Niin, niin, raskasta, raskasta.

Kun tämä kaikella tapaa mieletön urakka oli ohi, abba Nikodemos odotti katumuskanonin torstaihin. Kun kanoni oli luettu ja palvelus päättynyt, hän kutsui kaikki koolle trapesaan. –Isät, veljet – Luuletteko te todella että oikeauskoinen piispainkokous olisi antanut näin järjettömän ja hengellisesti epäraittiin määräyksen ja laatinut tuollaisen toimituksen kuin ”Omien hyveiden tunnustamisen toimitus”? Oli aivan hiljaista. Veljestön jäsenet katsoivat toisiinsa. Veli Didymos oli ainoa, joka uskalsi avata suunsa: –Entäs leima, onhan siinä leima!? Abba Nikodemos vastasi ja sanoi: –Tässä leimassa lukee LIHAKUNTA. Koko asian ydin paljastui kuin jumalallisena leimahduksena veljestölle. –Anna anteeksi, isä, koska voin tulla synnintunnustukselle? kysyi veli Didymos ja hänen kanssaan kaikki. –Kristus antaa anteeksi, hän antaa anteeksi kaikille, jotka tunnustavat omat syntinsä ja niitä parhaansa mukaan katuvat, sanoi abba Nikodemos. Hengellinen ilo täytti Mooseksen Vaskikäärmeen luostarin veljestön ja alkoivat rakentua hengellisesti siitä hetkestä lähtien.

Suuri ponomarikilpailu

Synneistä Murehtuneen Jumalanäidin lavrassa oli noussut huoli veljestön ponomaritaidoista, virheitä tehtiin ja tärkeitä asioita jäi kokonaan tekemättä. Abba Stefanos keksi nerokkaan idean alttariapulaisten osaamisen parantamiseksi. Hän lähestyi nöyrästi igumeni Armageddonia kertoakseeni murheensa:

– Abba Armageddon, siunaa!

– Kristus siunatkoon, vastasi luostarinjohtaja.

Abba Armageddon haroi pitkää partaansa ja kysyi abba Stefanokselta:

– Oletko tullut taas pyytämään muulillesi uusia kenkiä tai aasillesi uutta satulaa vai puvutko ovat jälleen mielestäsi uusittavassa kunnossa?

Abba Stefanoksen naama venähti hieman tuohtumuksesta.

– Ei, abba Stefanos, ei mitään sellaista, olen vain huolissani veljestöstä, heidän ponomaritaidoistaa. Viimeisen kuukauden aikana suitsutusastian hiili on sammunut kahdesti kesken palvelusta, abba Georgioksen rukous on häiriintynyt monta sekuntia myöhästyneestä suitsutusastian ojennuksesta, eikä siinä kaikki – Alttarin seitsenhaaran keskimmäisestä lampukasta loppui kerran öljy kesken liturgian. Tuon palveluksen jälkeen näin toimitusvuorossa olevan abba Nikodemoksen kiirehtivän baptisterioon itkemään alttariapulaisten nykytilaa.

– Mikä häpeä, mikä alennustila vanhojen isien opetusten hylkäämisestä, puuskahti abba Armageddon, – Mitä neuvot, oi abba Stefanos, onko pelastusta?

– Pelastusta on, Vakuutti abba Stefanos.

– Järjestetään suuri, kaikille veljille avoin ponomarien taitokilpailu, jonka voittaja saa esimerkiksi verallisen skufian palkinnokseen – Kukapa ei sellaista tahtoisi voittaa? Tietenkin ipodiakoneista ylöspäin isät eivät voi osallistua kisaan, hehän olisivat vanhojen opettamina liian ylivoimaisia, nyt tarvitaan esimerkkiä ja innostusta kilvoittelevalle nuorisolle. Järjestä kilpailu, abba Stefanos – Kilpailun on oltava rehti, ankara ja silti rakkauden täyttämä, eikä kuitenkaan kirkkotilassa järjestetty, ettei Kristus murehtuisi kokelaiden tekemistä virheistä.

Niinpä Lavran suureen trapesaan järjestettiin kirkkosimulaattori. Toistasataa veljeä lähti tavoittelemaan ”Verallista Skufiaa” ja sen tuottamaa kunniaa. Alkuerissä suurin osa kilpailijoista tippui helpoissa alttarin sivuovien avaamisrytmikoitoksissa, sivuovikolkkauksissa, kostean kirkkohiilen sytytyksessä ja kadilon väistelyssä. Semifinaalissa palovammaton hiilen nosto takaisin suitsutusastiaan erotteli lisää jyviä akanoista. Niin kutsuttu rovastimuuri-lämpimyyttä-läikyttämättä tiputti kokelaita lisää jatkosta. Ennen finaalia oli vielä lampukoiden huolto ja öljyjen käsittely. Sormet ja naama noessa lähtivät loputkin veljet laulukuoroon, lukuunottamatta veljiä Andreasta ja Mihailia. Abba Stefanos tarkkasi tiukkaan kaikkia osa-alueita, eikä vilppiä esiintynyt kenenkään veljen suorituksessa. Tämän hän pani suurta hengellistä iloa tuntien merkille.

Finaalissa oli täyden alttarin ”juhlavigilia”. Igumeni, arkkimandriittoja ja maailmasta vieraana olevia rovasteja oli saapunut paikalle monta. Varsinaista jumalanpalvelusta ei toimitettu, koska tätä isät olisivat pitäneet lähes rienauksena. Niinpä alttaritilanteet etenivät hiljaisuudessa, mutta kuitenkin kuten normaaleissa jumalanpalveluksissa. Vihdoin koitti lopullinen koe: Kaksi arkkimandriittaa kävi antamassa täysin vastakkaiset käskyt molemmille ponomarifinalisteille. Veli Mikael säntäsi täyttämään molempia käskyjä, jotka olivat siis täysin vastakkaisia. Veli Andreas seisoi paikallaan ryhdikkäänä, kirkasotsaisena ja täysin hiljaisena. Igumeni lausui: – Amen.

Kilpailu oli ohi. Igumeni kysyi lempeästi – Isät, kumpiko heistä ansaitsee ”Verallisen Skufian”, kumpiko heistä osoitti olevansa parempi alttaripalvelija? Entä, mitä sanot, abba Stefanos?

Isät vastasivat yksimielisesti: – Emme osaa sanoa, he olivat niin tasavahvat, täydellisiä aivan kuin ponomarit olivat ennen, vanhojen aikaan.

– Abba Stefanos?

– Antakaa anteeksi, isä Igumeni ja muut kunnianarvoisat, mutta minusta veli Andreas voitti… Sillä lopussa saadessaan kaksi ristiriitaista käskyä, veli Mihail yritti nöyryydessään täyttää molemmat, veli Andreas taas nöyryydessään osoitti myös harkintakykyä odottaessaan toimittavan papin käskyä. Olenko oikeassa vai väärässä, kunnioitettavat?, kysyi abba Stefanos.

Kaikki lausuivat kuin yhdestä suusta: – Olet tuominnut oikein, veli Andreas on paras!

Palkinnonjakoa ei kuitenkaan koskaan tullut, koska veli Andreas ei suostunut ottamaan vastaan parhaan ponomarin palkintoa ja siitä koituvaa ohimenevää, tämän maailman kunniaa. Hän katsoi palkinnon kuuluvan niille isille, jotka olivat hänet kouluttaneet. Ja kunnian hän antoi osaamisestaan Jumalalle. Lavran ponomarit eivät tahtoneet enää tehdä virheitä, koska veli Andreas oli osoittanut heille nöyryyden ja täydellisyyden tien. Rauha palasi Synneistä Murehtuneen Jumalanäidin luostarin jumalanpalveluksiin. Kaikki iloitsivat ja kasvoivat hengessä, paitsi abba Stefanos, jota melkoisesti risoi se, ettei päässyt entiseen malliin huutamaan virheitä tehneille alttariapulaisille.

Omistettu lukija Andreaksen muistolle.