Autonomisen Spartan kirkon piispainkokous tunnettiin ankarana, mutta
rehtinä. Tuskin koskaan se teki virheitä ja päätökset olivat kaikki
tyynni yksimielisiä. Kerran kuitenkin piispainkokous erehtyi
ulkoistamaan päätöksensä kirkkonsa ylikirkkoneuvostolle ja seuraukset
olivat melkeinpä traagiset.
Piispainkokous oli halunnut yhtenäistää kirkollisten pukineiden
värikäytänteitä, kun Intiassa käyneellä abba Matheoksella nähtiin
imelän vaaleanpunainen viitta ja sävysävyyn samanlainen skufia.
Munkkidiakoni Jakovos halusi nostaa oman katedraalinsa arvoa käyttämällä
yli viisitoistametristä kierreoraria (ns. viisinkertainen malli). Abba
Kosmos oli innokas urheilija ja pukeutui muutoin mallikelpoisesti, mutta
toimitusasun alta pilkottivat merkkilenkkitossut. Kamilavkojen ruudut ja
raidat ja marimekkomaiset pallokuviot osoittivat ettei papistolla ollut
pukeutumisen suhteen tajua hyvän maun rajoista. Niinpä sitä piti
auttaa.
Yhtenäistäminen alkoi kamilavkoista. Piispainkokous katsoi
yksimielisesti että täyskeltainen kamilavka on vast´edes ainoa sallittu
kirkollinen päähine Spartan papiston keskuudessa. Päätöksen lopullinen
muoto ynnä muut vähäpätöiset yksityiskohdat delegoitiin
ylikirkkoneuvoston tehtäväksi.
Sillä aikaa suuressa Pantamixoksen luostarissa elettiin rauhallisen
kirjavaa ja rukouksellista elämää, muuten, kaikista luostareista ehkäpä
kuuluisinta veljestön fanaattiseksi luonnehditun kuuliaisuuden tähden.
Kerrankin ponomarina toimineelle abba Agafonille oli pappismunkki
sanonut vigiliassa: "Laita pihkaa" ja välittömästi oli abba Agafoni
sännännyt pihalle haravoimaan lehtiä. Hän oli näet kuullut: "Laita pihaa." Eipä siis ihme että ylikirkkoneuvoston kamilavkakäskyn tultua
luostarin johtokunta tutki keltaista värikarttaa silmä kovana. Tämän
tuloksena kaikille kamilavkan kanto-oikeuden saaneille valmistettiin
tarkasti samansävyiset, keltaiset kamilavkat.
Mutta voi!
Ylikirkkoneuvosto oli unohtanut ilmoittaa kamilavkojen minimi- ja
maksimikorkeuden! Igumeni Filokrotkin ei uskaltanut tiedustella
ylikirkkoneuvostolta kamilavkojen tarkkoja mittoja, koska hänellä oli
näistä pelottavia kokemuksia. Yksityiskohtien tiedustelu olisi saatettu
tulkita provokaatioksi tai nenäkkyydeksi. Näin oli hänelle kerran
nuoruuden kokemattomuudessa käynyt. Igumeni pyysi luostarinsa
johtokunnalta aikaa yhden yön ilmoittaakseen, mitä tehdä tässä vaikeassa
kysymyksessä.
Yöllä unessa igumeni Filokrotkin näki piispainkokouksen kylvävän maahan
keltaisia siemeniä, joista nopeasti kasvoi erikokoisia kamilavkoja.
Siihen uni päättyi.
Aamulla igumeni kokosi johtokunnan ja ilmoitti riemuissaan:
–Sain yöllä
ratkaisun – Teemme kaikille erikokoiset kamilavkat.
Näin
käsityöläisveljet ja isät ahersivat erikokoisia kamilavkoja päiväkausia
ja loppujen lopuksi kaikki valmistuivat. Niitä oli kahdesta sentistä
kolmemetrisiin. Igumeni Filokrotkin jakoi jokaiselle omansa. Kaikki
tapahtui sovussa ja kuuliaisuudessa. Ja ennen kaikkea, ainakin jollain
olisi se ihanteellisenkokoinen kamilavka!
Luostari jatkoi hiljaista elämäänsä kaikessa hiljaisuudessa ja
kunniallisuudessa aina siihen päivään saakka, kun ylikirkkohallinnon
kenturios (leikillisesti Kätyrios) lähetti piispallisen kirjeen: "Metropoliitta tulee tarkastamaan luostarin kamilavkat… ja muutkin
asiat, mikäli niihin jää aikaa." Täsmennyksenä edelliseen kirjeeseen hän
ilmoitti sentin tarkkuudella kamilavkojen kokonormin. Mitään selitystä,
anteeksipyyntöä tai armonaikaa ei esitetty, ei ollut tapana. Metropoliitta tulisi huomenna luostariin.
Nyt igumenilla oli hätä kädessä. Pelkäsi naurun ja nuhteenalaiseksi
joutumista. Pelkäsi että luostarin maine kuuliaisuuden tyyssijana olisi
mennyttä. Aikaa kamilavkojen pidennyksiin tai lyhennyksiin ei olisi…
Abba Jeremia oli lukenut Venäjän historiasta että keisari oli aikoinaan
kieltänyt valtakunnastaan perspektiivin. Siitä hän oivalsi ja saattoi
antaa igumenille idean: Laitetaan oikeankokoinen kamilavkaniekka piispaa
vastaanottamaan lähimmäksi ja sitten hyvin kauas sellainen, jolla on se
kolmimetrinen kamilavka. Kun välit papiston paririvissä ovat tarpeeksi
pitkät, ei metropoliitta huomaisi mitään. Ja nyt on pakko valehdella
vähän, sanotaan että luostarin muurien sisällä on valtava määrä
vesikauhuisia tuota… vaikka kanoja… että sinne ei esipaimenen itseään
vaarantamaan pidä menemän. Igumeni Filokrotkin arveli että tämän ainoan
kerran on pakko valehdella ja huiputtaa. Olisihan hyöty vahinkoa
suurempi.
Aamu koitti ja koko veljestö oli vastaanottamassa piispaa. Metropoliitta
astui virka-autostaan kummastuneennäköisenä.
–Mitenkäs te tänne
pellolle ja tienposkeen olette tulleet?
–Esipaimen, joukko
ruttoisia ja vesikauhuisia kukkoja, kanoja, ankkoja, variksia,
aavikkosusia riehuu luostarissa, emme uskaltaneet Teitä sinne itseänne
purettamaan päästää, lasketteli luostarin johtaja. Esipaimen vastasi:
–Joo, hyvät on teillä kamilavkat ja väri, mutta mitenkäs perspektiivi on
noin outo?
–Eh, se kun keisari Venäjällä käski perspektiivin olemaan
poissa silloin luostarin uutena ollessa, änkytti igumeni
kiinnijäämisenpelkoinen punotus ja tuskanhiki kasvoillaan.
Metropoliitta huusi kilometrin päässä seisovalle kolmimetrisen
kamilavkan haltijalle:
–Onks siel perspektiivii?
Vastausta ei
tietenkään kuulunut, joten varajohtaja abba Lupin kiirehti valehtelemaan:
–Esipaimen, on siellä, mutta kyseinen diakoni on antanut
vaikenemislupaukseen, ei voi vastata, ei voi vastata.
–No , joo, okei
- Hyvinhän täällä hommat hoituu, draivii vaan siihen
ruttolintususijahtiin.
Esipaimen siunasi koko luostaria ja kaasutti
virka-autollaan kohti tärkeämpiä tehtäviä. Luostari kiiruhti siltä
seisomalta toimittamaan "Ahdingosta selviämisen" -kiitosrukoushetkeä.
Mutta niin on ihmismieli ja muistikin kummallinen, ettei parin päivän
jälkeen kukaan enää huolinut siitä että kamilavkat olisi kaiketi
pitänyt lyhentää ja pidentää oikeanmittaisiksi. Kun joku noviisi parin
vuoden päästä asiaa mitä nöyrimmin isiltä tiedusteli, hänelle
vastattiin kuorossa:
–Näin on meidän luostarissa aina ollut ja tulee
olemaan.
