Abba Mikael oli jo kauan haaveillut uudesta keljasta, jossa olisi pieni ala omaa pihaa. Abba Mikaelilla oli nimittäin abba Georgioksen aikoinaan hankkima kameli, jonka pitäminen luostarin päärakennuksen keljassa oli vaikeaa. Sopiva kelja vapautuikin, ja igumeni antoi abba Mikaelille luvan muuttaa. Samalla igumeni kuitenkin varoitti aavikon hiekkatuulista, jotka saattoivat täyttää koko keljan pihan niin, että hiekkaa täytyi lapioida monta tuntiakin vain päästäkseen kirkkoon.
Abba Mikaelia eivät hiekkamyrskyt huolettaneet. Hän oli nimittäin kuullut, että autiomaan pohjoisosassa sijaitsevan pienen skiitan abba Andreaksella oli erityinen hiekkalinko. Hiekkalinko kamelin perään, ja piha olisi siisti hetkessä. Autiomaassa oli kuitenkin hiekkalingoille kysyntää varsin runsaasti, eikä hiekkalinkoja keretty valmistaa kaikille halukkaille. Theban laitamilla asuvat rikkaat porvarit ostivat ne hetkessä, eikä abba Mikael pystynyt maksamaan lingosta yhtä paljon.
Niin abba Mikaelille tuli lapio tutuksi, mutta salaa hän edelleen haaveili hiekkalingosta. Abba Mikael päätti säästää rahaa hiekkalinkoon, mutta seurakunnan presbyteerinä se oli vaikeaa. Niinpä abba Mikael hankki uuden työn Theban seminaarista. Viimeisenä epätoivoisena keinonaan hän antoi parturin leikata partansa, ja myi sen peruukeiksi noviiseille. Nyt rahat hiekkalinkoon olivat viimeinkin kasassa. Abba Mikael kertoi innokkaana igumenille, että pystyisi viimeinkin hankkimaan hiekkalingon. Tähän igumeni kuitenkin totesi, ettei hiekkalingon hankkiminen olisi pelastukseksi, sillä lapioiminen kehitti niin ruumiin terveyttä kuin hengellistä nöyryyttäkin. Pettyneenä abba Mikael jatkoi yhteistyötään lapion kanssa.
