Abba Peirasmos oli ennen, vielä maailmassa eläessään ollut upporikas, mutta eräs päivä oli muuttanut kaiken. Hän oli pelannut uhkapeliä nopilla ja menettänyt kaiken; maatilansa, vaimonsa, orjansa, kamelinsa ja upeat hevosensa. Pelkkä ihokas yllään hän oli paennut autiomaahan tekemään parannusta. Skiitan veljien luo saavuttuaan hän oli kysynyt igumeni Timoteokselta: "Onko pelastusta?" "Pelastusta on", oli vastannut hyvä luostarinjohtaja. Siten Peirasmos jäi luostarin suojiin.
Vuosia kilvoiteltuaan pelihimon demoni yhä kiusasi abba Peirasmosta, vaikka hän oli vaivaa nähden kuolettanut muut himonsa. Eräänä päivänä abba Timoteos kutsui veljet kokoon ja lausui: "Viittanne ovat repaleina, on ostettava uudet kaupungista, etteivät muiden skiittojen veljet ala pitää meitä kerskureina (vrt. Vanha sananparsi 'ylpeys paistaa viittasi rei'istä'). Kuka lähtee kaupunkiin?" "Tässä olen, isä", ilmoittautui abba Peirasmos.
Niin lähti abba Peirasmos veljien siunauksen ja suuren rahasäkin kanssa kohti suurta kaupunkia. Kaupungin lähestyessä abba Peirasmos alkoi miettiä, pitäisikö pelata saman tien hiukan noppaa. Hän näki jo mielessään, kuinka voittorahoilla saisi viittojen lisäksi komeita pukuja kylän temppeliin ja kenties uuden värisävyn abba Sergioksen epitrakiilivarastoon. Heti kohta kuului iloinen luunoppien kolina abba Peirasmoksen korviin. "Vain pari kierrosta, sitten lopetan", hän ajatteli. Päivä kului pelatessa ja tietenkin abba Peirasmos hävisi kaikki skiitan viittarahat.
Viikon abba Peirasmos vetelehti kaupungissa kauhean katumuksen ja itsesyytösten vallassa. Hän mietti kuumeisesti, voisivatko igumeni ja veljet antaa hänelle koskaan anteeksi vai ajaisivatko he hänet pois, jalopeurojen ja aavikkosutten osaksi.
Abba Peirasmos rukoili ja rohkaisi mielensä. Hän palasi skiitalle ja huusi kovalla äänellä. "Minä kelvoton Peirasmos olen palannut pelattuani viittarahat ja pyydän anteeksi teiltä kaikilta Herran nimessä -- ottakaa minut edes ikuiseksi noviisiksi takaisin luostariin. Igumeni ja veljet olivat kokoontuneet abba Peirasmoksen ympärille, joka rohkenematta nostaa katsettaan makasi heidän keskellään kasvot tomuun painettuna. Igumeni Timoteos nosti hänet ylös lempeästi ja puheli lohdutellen: "Abba, nouse...katso, veljien uusia viittoja, tässä on sinun uusi viittasi", hän sanoi ojentaen upouuden viitan hämmästyneelle abba Peirasmokselle.
Igumeni oli kuulu hyvästä ihmistuntemuksesta. Siksi hän oli komentanut pari veljeä abba Peirasmoksen perään. Nämä veljet olivat maailmassa ollessaan olleet pahoja korttihuijareita, mutta vapautuneet luostarissa kokonaan pelihimostaan, joskaan eivät väärinpeluun taidostaan. Yöllä he olivat ajaneet partansa ja naamioituneet nopanpelaajiksi. Valeasut olivat hämänneet abba Peirasmoksen täydellisesti. He olivat voittaneet kaikki Peirasmoksen viittarahat ja siinä sivussa myös muutaman satunnaisen pelurin rahat. Viittarahoilla he ostivat hyvät viitat, ylimääräiset ansiot he jakoivat köyhille.
Igumeni opetti veljiä ja abba Peirasmosta sanoen: "Veljet, vaikka abba Peirasmos lankesi, se on totta, olemme kuitenkin itkemässä täällä omia syntejämme, emmekä katsomassa toistemme puutteisiin."
Igumenin ja veljien anteeksianto ja rakkaus pelasti abba Peirasmoksen, joka vanhalla iällä, himoista vapautuneena antoi sielunsa Jumalan haltuun.
