Vaikka abat Georgios ja Elia olivat kilvoitelleet Lavrassa jo useita vuosikymmeniä, heillä oli vieläkin himo pelata shakkia keskenään, joskus jopa niin kauan, että psalmienluku luostarin kirkossa oli ennättänyt jo toiseen kunniaan. Heidän kilvoittelutoverinsa, kunnianarvoisa abba Sakarias, oli asiasta kovin murheissaan ja mietti kovasti keinoa auttaa heikkoja veljiään.
Abba Sakarias päätti toimia neuvokkaasti ja vaivannäköä säästämättä veisti makkaroista ja pekonista shakkinappulat, joita hän säilytti pakkasessa. Eräänä päivänä kaikki nappulat valmistuivat ja abba Sakarias livahti veljien pelikammioon, jossa hän vaihtoi itsetekemänsä nappulat alkuperäisten tilalle.
Ei kulunut aikaakaan, kun veljet saapuivat tapansa mukaan pelaamaan shakkia. He huomasivat uudet nappulat ja ihastelivat niitä. Hetken päästä peli oli jo täydessä käynnissä ja verhon takana piilossa ollut abba Sakarias arveli suunnitelmansa epäonnistuneen. Pelistä muodostui pitkä ja lopulta laudalla oli vain muutamia nappuloita. Tässä vaiheessa abba Elian sotilas oli päässyt laudan viimeiselle riville, jolloin se piti korottaa kuningattareksi. Ylimääräisiä nappuloita ei ollut kuitenkaan enää jäljellä, koska Georgios ja Elia olivat syöneet ne sitä mukaa, kun ne oli lyöty. Veljien silmät avautuivat ja he itkivät katkerasti ja katuivat. Abba Sakarias astui verhon takaa ja onnitteli veljiä kiusauksen voittamisesta. Ennen lähtöään keljasta hän vielä söi jäljelle jääneet nappulat varmistaakseen, ettei Georgioksen ja Elian uskoa enää tällä tavoin koeteltaisi.
